Kuuluisat keksijät saavat ansaitusti kiitosta ja kunniaa keksinnöistään ja ovat päässeet historian kirjoihin. Emme aina edes muista kiittää heitä tarpeeksi. Monet tärkeät keksinnöt ovat mullistaneet ihmiskuntaa ja sen kehitystä täysin. Elämämme olisi hyvin erilaista ilman kulkuneuvojen, tulen, sähkön tai rahan keksimistä, ja ilman turvaa, jonka saamme lääketieteellisistä keksinnöistä kiitos lääketieteen huiman kehityksen. Viime vuosikymmeninä maailma on muuttunut paljon ja kommunikointi ja elämänmeno ovat muuttuneet yhä enemmän digitaaliseksi ja tekniikasta riippuvaisemmaksi.

Keksintöjä on niin valtavasti, että on mahdoton tehdä kattavaa listaa merkittävimmistä keksijöistä. Tässä on kuitenkin muutamia tunnettuja keksijöitä kautta-aikain ja heidän keksintönsä. Viimeisessä kappaleessa esitellään tunnettuja suomalais-keksijöitä ja heidän mullistavia ideoitaan.

Antiikin ja keskiajan tunnettuja keksijöitä

Arkhimedes on yksi tunnetuimmista antiikin keksijöistä. Hän oli muun muassa filosofi ja matemaatikko, mutta toimi monella luonnontieteen alalla. Kreikkalaisen Arkhimedeen keksintöjä ovat muun muassa:

  • Arkhimedeen laki
  • Arkhimedeen ruuvi
  • Pii eli ympyrän ja kehän halkaisijan suhde
  • Paikkanumerojärjestelmä

Toinen Antiikin kuuluisimmista keksijöistä on Hippokrates, joka tunnetaan parhaiten lääketieteen isänä. Hänen tärkeimpänä keksintönään pidetään Hippokrateen valaa, johon pohjautuu nykypäivänkin lääkärin eettiset säännöt. Hippokrates oli ensimmäinen lääkäri, joka erotti lääkärin ja lääketieteen pappeudesta ja uskonnosta.

Myöhemmän ajanjakson, Keskiajan, ehkä tunnetuin keksijä on kirjapainon keksijä Johannes Gutenberg. Hän myös kirjoitti kirjoituskoneellaan raamatun kirjan muotoon. Gutenberg vaikutti 1400 luvun puolivälin molemmin puolin.

Renessanssin kuuluisat keksijät

Kaikki meistä voivat nimetä ainakin yhden Renessanssin ajan keksijöistä. Joukossa on koulukirjoistakin tuttuja nimiä kuten Leonardo Da Vinci, Galileo Galilei, Tyko Brahe ja Nikolaus Kopernikus.

Leonardo Da Vinci tunnetaan niin taitelijana kuin tieteilijänä. Hän oli tärkeä anatomian tutkimuksen saralla ja teki monia havainnollistavia piirroksia yhdistäessään tieteellistä tutkimusta taiteeseen. Da Vincin anatomian kuvituksia ja tutkimusta käytetään edelleen lääketieteessä. Tekniikan saralla Leonardo Da Vincin keksintöjä ovat muun muassa:

  • lentohärvelit
  • panssarivaunu
  • laskin
  • aurinkovoimala

Teollistumisen ajan keksijöitä

Teollistumisen ajan suurimpia keksintöjä, joka mullisti liikenteen täysin, on höyrykoneen keksintö. Tekniikkaa suunnitteli jo moni keksijä ennen James Wattia, mutta hän on keksijä, jonka nimiin on kirjattu ja patentoitu ensimmäinen toimiva höyrykone. Höyrykone tekniikkaa alettiin käyttää laajalti liikenteessä ja tavaroiden kuljetuksessa. Höyrylaivat ja höyryjunat muuttivat liikenteen täysin.

Ruotsalainen Alfred Nobel on yksi kaikkein aikojen nimekkäin keksijä, jonka mukaan on nimetty nykyäänkin jaettavat Nobelin palkinnot. Alfred Nobel keksi muun muassa dynamiitin, joka oli tarpeellinen ennen kaikkea öljyn saannin kannalta ja louhintaräjähteenä laajemminkin.

Muita tunnettuja keksijöitä 1700 – 1800 luvuilla:

  • James Hargreaves
  • Charles Darwin
  • Thomas Edison
  • Nikola Tesla
  • Marie Curie

1900- luvun kuuluisat keksijät

1900-luvulle tultaessa ihmisten uteliaisuus ei suinkaan ollut tyydytetty, vaan uusia innovaatioita syntyi edelleen hyvää tahtia. Esimerkiksi Lumieren veljekset tekivät keksintötyötä elokuvan parissa ja kehittivät liikuteltavan elokuvakameran. Andrei Saharov puolestaan keksi vetypommin ja Florence Parpart sähköisen jääkaapin. Kenties tänä päivänä merkittävin on kuitenkin Timothy Berners-Lee – mies, joka keksi Internetin.

Suomalaisia keksijöitä ja keksintöjä

Suomesta tulee paljon merkittäviäkin keksintöjä. Emme ole ehkä onnistuneet markkinoimaan keksintöjen suomalaisuutta tai aina edes keksintöjä itsessään, mutta 1900 ja 2000 luvuilla eritoten, on Suomessa keksitty useita mainittavia keksintöjä.

Tunnetuin suomalaiskeksijä lienee professori A.I. Virtanen, kuka ymmärsi happamuuden merkityksen säilönnässä. Hän kehitti muun muassa voisuolan vuonna 1925 ja A. I. Virtanen palkittiin vuonna 1945 Nobelin kemian palkinnolla keksimästään happolisäyksestä tuorerehuun.

Vaikka suomalaiset eivät keksineet itse ksylitolia, Suomessa hoksattiin sen ehkäisevän hammaskariesta. Keksinnön takana ovat Turun yliopiston tutkimukset, joissa etsittiin hampaille vähemmän haitallisia makeutusaineita. Samassa huomattiin ksylitolin suojaava vaikutus ja siitä ruvettiinkin valmistamaan, ensimmäisenä maailmassa, purukumeja ja ksylitoli-pastilleja.

Suomalaisissa keittiöissä perinteinen astiankuivauskaappi ei suinkaan ole arkipäivää maailmalla. Astiankuivauskaappi, jossa astiankuivaus teline on lavuaarin yllä keittiökaapissa, on alun perin keksitty Yhdysvalloissa, mutta suomalainen kotitalousopettaja Maiju Gerbhard, kehitti keksintöä vuosina 1944-45. Tämä Suomessa yleisesti käytössä oleva keksintö ei ole kumma kyllä levinnyt niin paljon kuin sen käytännöllisyytensä puolesta kuvittelisi levinneen.

Mutta ei hätää, vaikka suomalaisilla on vielä kehitettävää keksintöjen ja kehitelmien markkinoinnissa maailmalle, ideat eivät lopu!

Modernit keksijät

Nykypäivän modernit keksijät kehittelevät meille viihde- ja hyötykäyttöön erilaisia älypuhelin applikaatioita ja tietokoneohjelmistoja. He automatisoivat työelämää ja tekevät tuotannosta yhä nopeampaa.

Monia yritys johtajia, jotka ovat patentoineet tuotteensa tai palvelunsa, voi pitää keksijöitä. Esimerkiksi Applen kehittäjä Steve Jobs teki innovaatioita tietokonesaralla siinä missä Facebookin kehittäjä Mark Zuckerberg yhdisteli eli ideoita ja loi toimivan sähköisen palvelun, joka on sittemmin levinnyt maailman laajuiseen käyttöön.

Keksintöjen keksiminen, ei varsinkaan tänä päivänä, tarkoita, että täytyisi kehittää jotain täysin uutta. Keksinnöt voivat olla jo toiminnassa olevien ideoiden, esineiden, käytänteiden ja prosessien hyödyntämistä, yhdistelyä ja tehostamista uudella tavalla. Vanhaa jalostamalla keksitään kokoajan uutta – tehokkaampaa, parempaa, laadukkaampaa, kustannustehokkaampaa tai nopeampaa.

Privacy Policy